lauantai 10. maaliskuuta 2012

Janakkalan ja Sääksmäen punaisten menetykset 21.6.2009

(yritelmä)

Janakkalan ja Sääksmäen punaisten menetykset

Akateemikko Eino Jutikkala kirjoittaa artikkelissaan Suomen mustin yhdyskunta, Sääksmäen kunnan asukkaita kohdanneista vuoden 1918 sisällissodan tappioista. Tutkimuksessaan hän toteaa yleisesti Sääksmäen kunnan menestysten olleen kaikkein suurimmat asukaslukuun verrattuna koko Suomessa. Lisäksi hän erittelee joitakin syitä tähän traagiseen tapahtumaan.

Mielenkiintoisesti hän kuitenkin ottaa erääksi vertailukohdaksi Janakkalan kunnan jossa hänen mukaansa punaisten kokonaistappiot olivat vain 5-10 promillea kun ne vastaavasti olivat Sääksmäellä 38 promillea kunnan koko väkiluvusta.

Tutkimuksessaan Jutikkala mainitsee vain kerran Janakkalan: ”Teollistunut ja erittäin vasemmistovaltainen Janakkala selviytyi – ainoana rintamalinjan eteläpuolella sijaitsevana hämäläispitäjänä – alle 30 promillen kuolleisuudella”(Jutikkala 1965, s. 82). Tässä on kuitenkin kyse kokonaiskuolleisuudesta sisällissodan aikana. Sääksmäellä myös kokonaiskuolleisuus oli Suomessa ennätyksellinen 74 promillea. Koko Suomessa Jutikkalan käyttämien laskelmien mukaan kokonaiskuulleisuus oli 29 promillea. Hämeen läänissäkin vastaava luku oli 41 promillea. Yritän selvittää miten ja miksi Janakkala selvisi huomattavasti pienemmin punaisten kuolleisuusluvuin kuin muu Häme tai koko maa, mutta eritoten Sääksmäki. 

Tilastot kertovat 

Jutikkalan tutkimuksen jälkeen on valmistunut merkittävästi tarkemmat tilastotiedot ja tässä on käytetty Sotasurmissa 1914–1922 nettisivuston (SS. 14–22) tietoja, jotka ovat ehkä virallisimmat nykytiedot. Kaikki luvut koskevat kuolinhetkellä kunnassa kirjoissa olleita. Sääksmäen kunnan asukasluvuksi Jutikkala on 8160 henkilöä(JRS 25.1.2006) ja ilmeisesti Janakkalassa ei ole koskaan valmistunut tietoa vuoden 1917 väkiluvusta, mutta vuonna 1910 se oli 7454 ja vuonna 1920 noin 7850 henkeä, niin voidaan arvioida asukasluvun olleen vuonna 1917 noin 7800 henkeä (Kerkkonen 1976, s. 622). Näin ollen sekä Janakkala että Sääksmäki ovat asukasluvultaan lähes samansuuruiset kunnat.

Taulukko 1. Punaisten tappiot.
Kuolinsyy Janakkala Sääksmäki
Kaatuneet 22 93
Surmatut, teloitetut ym. 23 148
Vankileirillä kuolleet 64 134
Kuolleet heti
vankeuden jälkeen 1 10
Kadonneet 9 5
Muut kuolintavat 12 11
Yhteensä 131 401

Luetteloon on otettu henkilöt, joiden henkikirjoituskunta on ollut Janakkala tai Sääksmäki.
Janakkalassa valkoisten menetykset olivat yksi taisteluissa kuollut mies sekä kaksi teloitettua valkoisiin luettua mieshenkilöä. Valkoisten menetykset Sääksmäellä olivat kaksi taistelussa kaatunutta ja 24 teloitettua. Jutikkala mainitsee artikkelissaan Sääksmäen menetyksiksi kirkonkirjojen mukaan 284 punaista ja 30 valkoista sekä Jutikkalankin siteeraaman Sosialidemokraattisen puolueen tekemän tilaston mukaan Sääksmäellä olisi kuollut 329 punaista. Vastaava 1924 ilmestynyt teos antaa Janakkalan punaisten kuolleiden luvuksi 91 henkilöä (KK 1924, s, 252.253). Muussa aiemmassa tutkimuskirjallisuudessa esim. Veikko Kerkkosen teoksessa vuodelta 1974 saadaan sisällissodan punaisten uhrien kokonaislukumääräksi 109, eli melko lähellä samaa lukua kuin Sotasurmien sivuilla (ss. 14–22). Esko Helteen luvuista poiketen olen lisännyt tappiolukuisin välittömästi vankeuden jälkeen kuolleet, joiden kuolemansyynä on aliravitsemus tai leirillä saatu tauti (Helle 2008). 

Hieman erilaiseen lukuun päätyy myös tri Marko Tikka, joka toteaa: ”136 henkeä: 4 valkoista , 96 punaista ja 36 ei kumpaankaan (punaisia).”(Tikka 2006, s. v) Näin hän päätynyt lähes samaan punauhrien määrään kuin Kerkkosen 1924 julkaistu teos. 

Luvuista on huomattava, että kaksi taistelussa kaatunutta ja yksi teloitetusta punaisista oli naisia. Lisäksi luokkiin kadonneet ja muut kuolintavat luokitellut ovat pääsääntöisesti olleet oletettavasti punaisia. Tähän on päädytty esim. heidän ammattinsa ja poliittisen sitoutumisensa (esim. punakaarti) perustella, näin ollen heidät on siis luokiteltu punaisten puolelle kuuluneiksi. 

Keitä he olivat 

Yleisesti vuoden 1918 sisällissotaa on pidetty punaisten torppareiden käymänä sotana. Marko Tikka toteaa Janakkalassa olleen punakaartilaisia kaikkiaan noin 500 henkilöä. Mutta kuten Veikko Kerkkonen korostaa kirjassaan, että: “Nuoret punakaartilaiset, 15 – 24 vuotiaat, muodostivat enemmistön. Heidän joukossaan oli intomieltä ja vähemmän aatteellisuutta. Heille riitti, että sai hyvän palkan, 15 mk päivässä, kiväärin ja punaisen nauhan sekä yhtäkkiä sai käskeä ja komennella sensijaan, että oli oltava nöyrä ja tottelevainen kartanon voudin tai valttarin edessä“. Ja todennäköistä onkin, että torpparit, jotka olivat hivenen iäkkäämpiä henkilöitä ja usein talouden ainoita miehiä talossaan, ajattelivat, että jonkun kuitenkin pitää tehdä maatyöt ja hoitaa karja. Eivätkä se siksi joutaneet punakaartiin toteaa Kerkkonen (Kerkkonen 1976, s. 609). 

Jutikkala artikkelissaan toteaa surmansa saaneiden sääksmäkeläisten punakaartilaisen sosiaalisesta taustasta, että heistä oli: 262 työmiestä, 50 mäkitupalaista tai itsellistä, 16 ammattityömiehiä ja käsityöläisiä, 9 maanviljelijää tai maanvuokraajaa, 3 muuta sekä 9 irtolaista tai vaikka mitään merkintää. Näin Jutikkala saa luvukseen 248 surmansa saanutta punaisten puolella taistellutta. (Jutikkala 1965, s. 89)
Kun lisäksi tarkastelee Sotasurma 1914–1922 -projektin antamia syntymäaikoja ja niiden perusteella laskettu ikiä sekä kuolleiden ammatteja, niin käy erinomaisesti selville punaisten sotilaiden, teloitettujen ja leireillä kuolleiden olleen nuoria, jopa erittäin nuoria. Pääsääntäisesti kuolema kohtasi miehiä, mutta oli joukossa naisia, ja ehkä heitä oli juuri huomattavan paljon Sääksmäen kaatuneitten kohdalla. 

Samankaltaisina erilaisia 

Kun pohditaan syitä kahden väkiluvultaan suunnilleen samankokoisen kunnan punaisten puolen tappioihin, niin tulee tarkastella yhteiskunnassa tuolla hetkellä vallineita hyvinkin erilaisia tilanteita ja tosiasioita.
Ensinnäkin kummassakin kunnassa oli iso teollisuuskeskittymä: Valkeakosken kylä Sääksmäellä ja Tervakosken kylä Janakkalassa. Historiallisessa jatkumossa Valkeakoskesta kehittyi kauppala ja kaupunki, joka lopulta liitti itseensä entisen emäpitäjänsä Sääksmäen. Tervakoski on pysynyt, useista itsenäiseen kuntaan tähtäävistä suunnitelmista huolimatta, yhtenä kylänä Janakkalan kunnassa. Tervakoskella oli toki huomattavasti pidemmät paperintekemisen perinteet kuin Valkeakoskella. Tervakosken paperitehdas aloitti toimintansa jo vuonna 1818.

Antti Karisto totesi 2003, että: ”1900-luvun alussa Janakkala edusti parhaimmillaan Hämeen kartanoaluetta, jossa maanomistus oli äärimmäisen keskittynyttä, maanomistajien lukumäärä oli alle 100, joten itsenäisten maanviljelijöiden osuus kaikista kotitalouksista jäi vajaaseen 15 prosenttiin, vuokraviljelijöiden (torppareiden) osuus oli kolmannes ja lopuista oli yli 50 % maataloustyöväkeä.”(Krupinin, 2006, ) Kuitenkin Janakkalassa oli tapahtunut 1800-luvun loppupuolella suuri maanomistajien piirin laajeneminen. Sillä esim. seppä Heikki Vilen osti itselleen noin 1895 Löyttymäen kylästä Ojalan Torpan, tosin tämä torppa oli pinta-alaltaan 180 hehtaaria (Krupinin 2007). 

Näin kummassakin tarkastelun kohteena olevassa kunnassa olivat kartanot olleet merkittäviä maanomistajia. Ehkäpä Janakkalassa Hakoisten lääni, johon kuuluivat myös Konttilan, Rehakan, Viralan ja Hyvikkälän kartanot, oli todella määräävässä ja merkittävässä asemassa. Tämän kartanokokonaisuuden omistajana olivat jo 1800-luvun alkupuoleta olleet hyvin uudistushaluiset vapaaherrallisen Boije af Gennäs–suvun jäsenet. Kaikkiaan Veikko Kerkkonen luettelee Janakkalan historiassa 17 kunnassa sijainnutta kartanoa.
Tosin poliittisena mittarina voivat toimia ainoastaan vuosien 1916 ja 1917 eduskuntavaalit, sillä kunnallinen vaalioikeus laajeni yleiseksi ja yhtäläiseksi vasta itsenäisyyden myötä. Vuoden 1916 eduskuntavaaleissa vasemmisto eli SDP saavutti yksikertaisen enemmistö eduskuntaan, mutta poliittisesti kiihkeinä aikoina jouduttiin syksyllä 1917 järjestämään uuden vaalit, joissa SDP menetti enemmistönsä eduskunnassa, ja joutui smalla syrjään hallitustyöskentelystä. 

Sääksmäki ja Janakkala olivat molemmissa vaaleissa selkeästi vasemmistolaisia kuntia. Sääksmäellä vuonna 1916 SDP keräsi äänistä 64 prosenttia ja seuraavissa vaaleissa tuli puolueen osuudeksi 63 prosenttia. Janakkala oli toki vieläkin punaisempi, sillä siellä vuoden 1916 vaaleissa SDP:n kannatus nousi 72 prosenttiin annetuista äänistä. Seuraavan vuoden vaaleissa puolueen kannatus laski70 prosentin tasolle.
Tämäkään puoluekannatus ao. vaaleissa ei puhu sen puolesta, että punaisten tappiot olisivat erityisen suuret Sääksmäellä verrattuna Janakkalan punaisten kokemiin tappioihin. Oli ehkä kannatuksen perusteella odotettava, että juuri Janakkalassa olivat suuremmat luvut kuin Sääksmäellä.
Työväenliike tuli molemmille paikkakunnille vuosisadan loppupuolella ja olivat myös molemmissa pitäjissä toiminnoiltaan ja vahvuuksiltaan lähes samalla tavoin toimia. 

Mikä selittää erot?

Marko Tikka toteaa artikkelissaan, että: ”Itse kapina ei ollut Janakkalassa raju konflikti, pienissä yhteisöissä ei ollut motiivia veriseen luokkataisteluun”(Tikka 2006). Ilmeisesti Tikka ei ole perehtynyt jo alussa mainittuun Jutikkalan artikkeliin ja sen tuloksiin, sillä myös pienillä kunnilla on eroa, jopa samankokoisilla ja samanlaisen yhteiskuntarakenteen omaavillakin. Näitä syitä voidaan etsiä, mutta mitään varmuutta ei varmaan nytkään asiasta saavuteta. 

Kansakoulu
Kun yritetään etsiä syitä Janakkalan punaisten vähäisiin tappioihin, niin tulee ensinnä mieleen kansakoulu, joka perustettiin pitäjään jo ennen kansakoulu- ja kunnallislakien antamista. Hankeen erityisenä puuhamiehenä kunnostautui Turengin tilallinen Kustaa Paturi (1812-1868). Paturin näkemyksen mukaan: ” yhdeksi parannuskeinoksi luulivat paremman opetuksen kauttakin kansan taitavan tunnostua ja heräävän parempiin taipumuksiin, johonka välikappaleeksi myös luultiin pitäjässä olevan tarpeen panna toimeen Kansakoulua.”(Paturi, Hämäläinen 24.3.1895) Näin oli muutaman vuoden päästä muodostuvaan kuntaan luotu vahvaan sivistysvaikutukseen perustuvat koulujärjestelmä, joka omalta osaltaan vaikuttaisi koko kansaa sivistävänä laitoksen. 

Työväenliike
Työväenliike sai jo varhain sijansa Janakkalassa, sillä Kerkkonen mainitsee ensimmäisen työväenyhdistyksen perustetun Leppäkoskella jo vuonna 1889 (Kerkkonen 1976, s. 609). Myöhemmin lähes joka kylään perustettiin oma työväenyhdistys, joskin suurimmat olivat Turengissa, Napialassa (Tervakoski), Leppäkoskella ja Viralassa. Työväenyhdistyksillä ja niiden sivistystoiminnalla oli oma merkittävä osuutensa kansakoulun antaman perussivistyksen laajentamisessa. Esimerkiksi kunnan työväenjärjestöjen näyttämötoiminta jatkaa vielä yli satavuotista perinnettään. 

Kunnalliselämä
Kunnallispolitiikassa noudatettiin vuonna 1918 myös rauhanomaista ja seesteistä mallia. Kerkkosen kertomana mukaan janakkalalaiset Otto Marttila, Teodor Valtonen ja Aatu Mäkelä lähtivät Helsinkiin saamaan ohjeita kunnallisesta täytäntöönpanosta. Kansanvaltuuskunnan puheenjohtaja Kullervo Manner antoi vai n ohjeen käyttää ennen kaikkea järkeä (Kerkkonen 1976, s. 355).
Tämä järjenkäyttö johti Janakkalassa siihen että helmikuusta huhtikuuhun vuonna 1918 porvareille annettiin oikeus asettaa 1/3 taksoitus- ja tutkijalautakunnan jäsenistä kun työväki asetti loput 2/3. Kunnallislautakunnan puheenjohtajaksi valittu Vihtori Valajärvi laati veronkatoluettelon. Mielenkiintoisesti vuoden 1919 tammikuussa toimitetuissa kunnallisvaaleissa työväestö sain itselleen 18 paikkaa ja porvaristo 9 paikkaa eli sama suhdeluku kuin kansalaissodan aikana oli ollut (Kerkkonen 1976, s. 355). 

Punaisten terrori
Janakkala säästyi miltei kokonaan punaiselta terrorilta, sillä valkoisia janakkalalaisia teloitettiin vain kaksi: turenkilainen maaviljelijä Vihtori haltia ja janakkalalaiseksi mainittu maanviljelijä Erik Torttila. Myös Janakkalan vallankumousoikeus kokoontui vain muutamia kertoja ja se käsitteli vain viinankeittojuttuja ja langetti niistä sakkorangaistuksia. Jokaisessa suuremmassa kunnan kylässä toimi punakaarti, mutta se toimi juuri järjestyksen valvojana. Näin Tervakosken paperitehdas saattoi olla toiminnassa koko sodan ja myllerrysten ajan.

Janakkalan historiassa Kerkkonen kertoo esimerkin Leppäkoskelta, että ” Jalmari Luotosen ansiosta ja punakaartilaisten valistuneisuudesta johtui, että ryöstöjä ja väkivaltaisuuksia ei paikkakunnalla tapahtunut. Elintarpeista maksettiin ja punakaartilaiset käyttivät elintarvikekortteja”. Lisäksi: ”Leppäkosken porvarit asettuivat puolustamaan kylänsä punakaartilaisia… Heidän mielestään punakaartin esikunta teki voitavansa suojellakseen Leppäkosken porvareita. Merkkejä luokkavihasta ei ollu ei punaisten eikä valkoisten taholla” (Kerkkonen 1976, s. 807). 

Vastaavia erimerkkejä löytyy niin Hyvikkälän, Vähikkälän kuin muidenkin punakaartien toiminnasta. 

Saksalaiset
Kuninkaallinen saksilainen Karabiini Rykmentti, jota johti majuri von Redern, oli mukana Helsingin valtauksessa. Huhtikuun 22. pnä se valtasi Riihimäen tämän jälkeen oli vuorossa mm. Janakkalan valtaaminen. Ainoa suuri taistelu saksalaisten ja punaisten välille syntyi kirkonkylän valtauksesta. Kerkkonen mainitseekin Tervakosken tehtaiden johtoon kuuluneiden agronomi Otto Mitterhausenin ja insinööri Johannes Andesenin toiminnan esimerkillisenä sotien ajan. Heidän ansiostaan sekä punakaartilaisten järjellisen menettelyn kautta säästyi Tervakoski sekä punaisten että valkoisten aikana väkivaltarikoksilta (Kerkkonen 1976, s. 616). 

Taistelusurmien lisäksi Räikkälän punakaartin päällikkö Kalle Flink teloitettiin jo taistelujen tauottua. Pääsääntöisesti punaisten uhrit olivat Hämeenkyrön ja Kullaan komppanian jäseniä.
Eräänlaisena jälkikommenttina Janakkalan vallanneiden saksalaisten tulevasta kohtalosta Kerkkonen mainitseet, että:” Karabiinirykmentti siirtyi syyskuun 15 pnä Helsinkiin Uudenmaan kasarmiin. Joulukuun 4 pnä valittiin sotilasneuvosto, joka ei sallinut von der Goltzin tulla joulukuun 9 pnä hyvästelemään rykmenttiä sen lähtiessä Saksaan. Rykkmentti liittyi vallankumouksellisiin tultuaa Berliiniin” (Kerkkonen 1976, s. 619). Ehkäpä saksalaiset olivat saaneet vallankumouksellisen virustartunnan taistellessaan Suomessa? Vai oliko sotilaiden parissa jo Suomeen tulessa vallankumouksellista mielialaa ja siksi ainakin Janakkalan kohdalla, heidän valloittamisensa oli valkoisen armeijan vastaavaa väkivallattomampi. 

Valkoinen terrori
Edes Janakkala ei välttynyt valkoiselta terrorilta, sillä suurin viikatemiehen saldo tuli vankileireillä menehtyneistä. Myös surmattujen ja teloitettujen punaisten määrä oli Janakkalassa melkoinen, joskin se jäi vain murto-osaan vastaavista Sääksmäen luvuista. 

Kun Janakkalassa oli kaatuneita 22 ja Sääksmäellä 93, niin vankileireillä kuoli janakkalalaisia 64 ja sääksmäkeläisiä 134. Siis janakkalalaisia kuoli leireillä 3 kertää enemmän kuin taisteluissa mutta sääksmäkeläisiä kuoli vain hiukan enemmän kuin kaatui taisteluissa. Sääksmäen luvut olivat 93 taisteluissa kaatunutta ja 148 leireillä kuollutta. 

Sodan loppuselvittelyissä ja valkoisten vallattua koko eteläisen Suomen myös Janakkala joutui kokemaan valkoisen terrorin ja teloitukset vankileireineen. Joskin se nytkin pääsi huomattavasti vähemmällä kuin vertailukohtana oleva Sääksmäki. 

Yhteenveto

Akateemikko Jutikkalan 1960 luvulla esittämään kysymykseen miksi ei ole yhtä ainutta selkeätä vastausta. Ongelma on monisyinen ja jopa saman kokoisissa ja samanlaisen yhteiskuntarakenteen omaavissa kunnissa kuin Janakkala ja Sääksmäki silloin olivat. 

Lähteet:
(Helle 2008) Helle, Esko; Sotasurmat 1914–1922. Janakkala ennen ja nyt, LVII 2008. Janakkala 2008.

(JRS 25.1.2006): Janakkala-Rengon Sanomat 25.1.2006 Janakkalan kirkko herra Timo Komulainen esittää vuoden 1920 asukasluvuksi noin pari sataa enemmän kuin oli vuonna 1910, jonka luvun on tuonut esille valtiotieteen tohtori Matti Hannikainen.

(Jutikkala 1965): Jutikkala, Eino; Suomen mustin yhdyskunta vuonna 1918, Härmeenmaa XII, Hämeen heimoliiton julkaisuja 32, Hämeenlinna 1965, s.80–96.

(Kerkkonen 1924): Kerkkonen, Matti: Janakkalan historia, Helsinki, 1924.

(Kerkkonen 1976): Kerkkonen, Veikko: Janakkalan historia, Helsinki, 1976.

(Krupinin 2006) Krupinin, Liisa; Kartankorrat ja kansalaissota. Janakkala ennen ja nyt, LV 2006. 27.

(Krupinin 2007) Krupinin, Liisa; Talonpojat ja torpparit kansalaissodan pyörteissä. Janakkala ennen ja nyt, LVI 2007. s. 37

(Paturi, Hämäläinen 24.3.1859) Kustaa Paturi; Janakkalasta, kansakoulu, urkujen hankita. Hämäläinen 24.3.1859. 

Sotaturmat 1914–1921-projekti: Katso: http://vesta.narc.fi/cgi-bin/db2www/sotasurmaetusivu/results.
(Tikka 2006) Tikka, Marko: Janakkala vuonna 1918, Punaisten ja valkoisten sota Janakkalassa. Janakkala ennen ja nyt, LV 2006. ss. 35–37.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti